lauantai 17. lokakuuta 2015

Kuvia syyslomalta osa 1

Nyt syysloma alkaa minulla olla loppumassa ja päätin nyt tehdä postauksen syysloman tapahtumista:

 Tähän alkuun kissojen kuulumisia :)

 Kissoille kuuluu hyvää! Joka päivä muistavat syödä ja nukkua!

 Ulkonakin vielä viihtyvät, mutta kohta varmaan mieluummin sisällä lämpimässä ovat.





 Ei olekaan paljoa tullut kuvattua kissoja kun on kuvaillut niin paljon muuta :D'


Kuvia sunnuntailta:
 Sunnuntaina päätimme lähteä kävelemään Rautavaaran vaaran päälle

Viime postauskessa laitoinkin tämän kuvan. Eli suunnilleen tuonne korkeimmalle kohdalle kiipesimme.

 Ylhäällä on näköalatorni, mutta ilman torniakin näkee hyvin

 Maisemat olivat aivan mahtavat! Niin mahtavat että hiljaiseksi veti!!!


 Jossain tuolla näkyy Rautavaaran kylä


Maisemien katselun kruunasi upea auringonlasku




 Taivaalle tuli upeat värit!












Tässä vaiheessa värit olivat ehkä hienoimmillaan!



Seuraavana aamuna kävin rannassa kuvailemassa ja Taavettia ulkoiluttamassa:
 Oli todella sumuista mutta ranta näytti mahtavalta. Kaksi joutsentakin oli uimassa rannan lähettyvillä.




Ajattelin tehdä tästä viikosta useamman postauksen koska kuvia on niiiin hirveästi että tulisi liian pitkä postaus.

Ensi kertaan siis!

Moikka!

2 kommenttia:

  1. Hei _vau_ mitä maisemakuvia!! Hienosti sommiteltuja ja kivasti on valo tallennettu kuviin! Ja kiva tuo viimeinen kuva missä Taavetti seikkailee kaislikossa... Eiku! ..heinikossa :)

    Ps. sut on haastettu http://ruudolf.org/alfa-ja-oomega-blogin-tarina/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Pitääpä katsoa mikä haaste on :D

      Poista